lauantai 24. lokakuuta 2015

Sateen värittämä vapaaapäivä

Vietin eilen kesälomaltani jemmaamaani vapaapäivää pojan kanssa. Aamu alkoi sateisena ja mies teki töitä kotoa, joten päätimme lähteä sadetta pakoon Lasten Kulttuurikeskus Rullaan. Rulla sijaitsee Finlaysonin alueella Tampereella.
Pieni pettymys suoraan sanottuna. Meidän lisäksi Rullassa oli kaksi lasta vanhempineen ja kaksi ohjaajaa. Näyttelytila oli suljettu uuden näyttelyn pystytyksen ajaksi, joten käytössä oli vain yksi tila, josta löytyi vauva/taaperoalue, lukunurkkaus ja askartelupiste. Meille tilasta ei löytynyt mielekästä tekemistä ja molemmat kyllästyimme nopeasti liian seisahtaneeseen tunnelmaan.

Onneksi sade loppui ja suuntasimmekin sitten kotikulmille ulkoilemaan ja vasta avattuun 4vuodenaikaa-ravintolaan arabialaiselle lounaalle.

  


Poika nukkuu vielä 2.5-vuotiaanakin päivittäin lounaan jälkeen noin 3 tunnin päikkärit ja vapaapäiväni kunniaksi hän veteli sikeitä 3.5 tuntia! Ihana poika! :)

Iltapäivällä ulkoilimme taas. Tällä kertaa otimme koiran mukaan ja suuntasimme autioituneelle Pyynikin uimarannalle.











Ulkoilu on kivaa säässä kuin säässä kun varusteet on kunnossa. Me luotamme ulkoiluvarusteissa Reimaan. Kuraisimmilla keleillä vedämme päälle perinteiset kurahousut. Mielestäni ne on helpommat ja huolettomammat pitää puhtaana kuin kuorihousut tai vastaavat. Saappat on Crocsin.



/

Quality time with my son. Daily doze of fresh air no matter the weather.

torstai 22. lokakuuta 2015

Marimekko-villiintyminen

Aloitin tänään yllättäen uuden sisustusprojektin kun huomasin Marimekon ysmy-tarjouksen Marikyläläisille; kankaat 20 €! Bongasin netistä Kustaa Saksin piirtämän Merivuokko-kankaan ja olin jo tilaamassa sitä pojan huoneeseen verhoksi kun sitten päätinkin lähteä lounastunnilla Ideaparkkiin tarkastamaan myymälän valikoiman. Virhe. Myymälän valikoima olikin ihan toista kuin netin muutamat kuosit.

Ostin kyllä sen suunnittelemani Merivuokon, mutta sitten bongasin harmaan Huhuli-kankaan. Lopulta menikin siis kaikki suunnitelman uusiksi ja ostoskassiin päätyi Merivuokko, ei pojan huoneen vaan makuuhuoneen verhoksi ja sille seuraksi Meriheinä-kangas sisustustyynyksi. Pojan huoneeseen valikoitui  verhokankaaksi sitten se harmaa Aino-Maija Metsolan Huhuli sekä vielä sisustustyynyä varten kaistale Sanna Annukan Kanteleen kutsu -kangasta...


Viikonloppuna joudutaan verhokiskojen kiinnityshommiin!

Tässä kuvia pojan huoneesta tällä hetkellä. Verho varmasi pukee huoneen uuteen uskoon.


Berliinin tuliainen veljeltäni kummipojalle. Hipsteri-ilmaa :D





Laatikkosänky on äitini tekemä! Hän on lupautunut väsäämään vastaavan pinnasängyn myös uudelle tulokkaalle. Katsotaan keväällä minkälainen siitä tulee!




Näiden päälle ei meillä vielä onneksi ymmärretä. Tämän hankin ihan omaksi ilokseni. :D


Ikean keittiö on kovassa käytössä. <3 Se on mielestäni erityisen hino tiiliseinää vasten.




Makuuhuoneen verhoista sitten myöhemmin.

/

Got inspired by Marimekko flash sale! Bedrooms will be dressed up during the coming weekend.

Syksyn soundtrack

Tätä levyä voisin luukuttaa taukoamatta tällä hetkellä. Vahva suositus, Majical Cloudz ja uunituore Are You Alone? -albumi.



maanantai 19. lokakuuta 2015

Täydellinen syysaamu

Aamulla kun lähdin koiran kanssa ulos olikin pakko palata sisälle ja napata kamera mukaan. Täydellinen syysaamu oli pakko ikuistaa. Kuvat puhukoon puolestaan.









Tästä Reiman Fangan -haalarista kirjoitan vielä erikseen kun meillä on enemmän käyttökokemuksia. Tänä aamuna se vedettiin päälle ensimmäisen kerran. Hyvältä näyttää ainakin. :)



/

Perfect autumn morning.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Vaaleanpunainen viikonloppu

Vauhdikas viikonloppu takana! Silti täynnä positiivista energiaa vielä näin iltamyöhäisellä. 

Perjantaiaamuna aikaisin starttasin Helsinki-Vantaalle ja sieltä minilomalle Tukholmaan, jossa vietimme kaksi kaunista syyspäivää kaksin miehen kanssa. Tämä oli erityisen harvinaista herkkua sillä viimeisestä yhteisestä reissusta on aikaa aikalailla kolme vuotta! Huh, mihin aika on mennyt! Vaikka olihan meillä tälläkin kertaa salamatkustaja mukana. ...kuten myös kolme vuotta sitten! ;) Onneksi molemmat pääsemme töiden puolesta sen verran matkustamaan, että ihan ei ehdi sammaloitua vaikka yhteiset reissut ovatkin olleet kortilla.

Meillä oli ihastuttava hotelli Elite Hotel Stockholm Plaza, Birger Jarls Gatanilla Östermalmin tuntumassa. Suosittelen sijainnin ja erityisesti aamupalan puolesta! Otimme nämä kaksi päivää aika iisisti ja kiertelimme putiikkeja sen minkä jaksoimme ja muuten nautimme tunnelmasta ja inspiroiduimme tyylikkäistä tukholmalaisista. 

Mukaan tarttui vain vaaleanpunaista, Ties mitä alitajuntaa...







Sunnuntai jatkui vaaleanpuneisissa merkeissä, kun suuntaisin aamujunalla takaisin Helsinkiin ja ystävän baby shower -juhliin. <3 

/

Enjoyed a pink weekend in Stockholm and at friend's baby shower. <3


torstai 15. lokakuuta 2015

Meistä

Täällä me nyt ollaan. Hellää painostusta sieltä ja täältä, ja lopulta omakin innostus asioiden vuodattamiseen blogin muodossa. Enimmäkseen pinnallista asiaa - uuden kodin laittoa, loft-elämää, vaatteita (suurimmaksi osaksi lasten...), arkisia asioita minun elämästä yhden, kohta kahden lapsen kanssa. Ehkä uskaltaudun välillä kirjoittamaan myös odotusajasta ja sen sellaisesta. Ei liian siloiteltua mutta ei myöskään ankean arkista. :) Tervetuloa seuraamaan.

/

Here we are, me with my thoughts and superficial things. Life in a loft with a kid, soon with two.